Muistathan sä yöistä tuon suloisimman,
päivän ihanan sekä kauniin illan,
hetken jolloin käteeni ensi kerran otit omaasi lämpimään.
Kävelimme kahden vain hetken verran,
läpi puistikon poikki vanhan sillan.
Tuokio tuo pieni meille riitti silloin onnen antamaan.
Kohtasimme keskellä ihmisten.
Sattumako, ei mä tiedän sen.
Kohtalo toi eteemme rakkauden ja onnen maan.
On onnea surukin osaltaan.
Se vain elämänä täytyy oivaltaa.
Miksi ihmisellä muuten oliskaan taito naurahtaa.
Kävelimme kahden vain hetken verran.
Läpi puistikon poikki vanhan sillan.
Tuokio tuo pieni meille riitti silloin onnen antamaan.
Unessako kenties mä näin jo sun.
Siitä varmaan johtui tää tunne mun.
Elänyt oon ennenkin hetkisen mä pienoisen.
Unta varmaan se kaikki on vieläkin,
puisto, silta sekä kätes lämpimin.
Sekunnissa elin elämän melkein ikuisen.
La la la la laa...
Composer, säveltäjä: Juha Flinck, Nacke Johansson
Text, sanoittaja: Juha Flinck